Me Naiset -lehti kirjoittaa SATHY-terapiakoirista.

Takaisin terapiakoira-sivulle

 

 

 

13.9.2007 ilmestyneessä Me Naiset -lehdessä ilmestyi viiden jutun sarja otsikolla Hyviä uutisia! Toimittaja Kaisa Viitanen otti yhteyttä SATHY ry.:hyn elokuun lopussa, tarkoituksena saada yksi näistä hyvistä uutista kertomaan terapiakoiratoiminnasta.
Artikkeliin haastateltiin kahta terapiakoiran omistajaa koirineen, mutta itse juttuun päätyi kuitenkin vain yksi omistaja yhden koiransa kera. Koko artikkeli on äärettömän positiivinen ja kertoo SATHY ry.:n vapaaehtoisesta terapiakoiratoiminnasta todella monimuotoisesti ja liikuttavasti.

Toimittaja kertoo:
”Yhdysvaltalainen terapiakoiraminta on juurtunut Suomeen. Viidessätoista vuodessa noin 50 koiraa ja niiden omistajaa on saanut terapiakoirakoulutuksen. Ryhmästä noin puolet käy säännöllisesti terapiakoirakäynneillä vanhusten ja vammaisten palvelulaitoksissa. Koiraterapian takana on SATHY-niminen yhdistys. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen eikä se saa ulkopuolista rahoitusta.”

Juttu jatkuu:
“Se oli tavanomainen vanhainkotivierailu. Jonna Dunkel päästi amerikanpitbullterrierinsä vapaaksi ja Erkki lähti kiertelemään seurusteluhuoneessa vanhusten luona. Koira pysähtyi pyörätuolissa istuvan, seinää tuijottavan dementiapotilaan viereen. Vanhus oli jo pitkään elänyt omassa todellisuudessaan reagoimatta muihin, mutta nyt hento käsi alkoi nykien silittää Erkin päätä.
Jotkut vanhukset eivät muista lähivuosista mitään, mutta Erkin he kyllä muistavat. Tyypilisellä hoitokeikalla se kiertää tunnin pari rapsutettavana, makoilee vuodepotilaiden kyljessä ja nuolee parit naamat. Lempeä koira katkaisee laitosrutiinit, joten sitä odotetaan kiivaasti.
Vihtiläinen eläintarvikkeiden maahantuoja Jonna Dunkel on harrastanut terapiakoiratoimintaa alusta asti. Vapaa-ajallaan hän kouluttaa terapiakoiria- ja ohjaajia. Lisäksi Jonna käy monta kertaa viikossa kolmen oman koiransa kanssa sairaaloissa ja vanhainkodeissa.
-Tämä on vapaaehtoista auttamista. Laitoksissa on valtavasti oman perheensä hylkäämiä, katkeroituneita ja vihaisia vanhuksia. Jos minä voin jollain tavalla heitä auttaa, en voi olla käymättä.
Terapiakoiran koulutus kestää noin vuoden. Sathy-yhdistys on erikoistunut pitbullterriereihin, koska rohkeina ja avoimina ne sopivat vierailuihin erityisen hyvin. Koira ei saa hämmentyä, vaikka autistinen lapsi tai dementoitunut vaippahousuinen vanhus karjuu ja työntää kätensä koiran suuhun.
-Monta kertaa olen tuntenut itseni niin pieneksi ja koiran suureksi, kun se löytää tien vaikean ja eristäytyneen potilaan luokse. Siihen ei ihminen pysty.

Toimittaja Kaisa Viitanen

 

Lisätietoja terapiakoirista: www.sathy.fi ja info@sathy.fi

Takaisin terapiakoira-sivulle