Koiran osto-opas

Koiran ostoa harkitseville on kirjoitettu lukuisia eri opuksia ja tietopaketteja, joten niiden sisältöä on turha kerrata. Ennen koiran hankintaa on syytä varmistua seuraavista seikoista:

Jos tuntuu siltä, että asiat on kunnossa koiran hankinnalle niin silloin ei kannata epäröidä. Koira on lemmikki ja ystävä vailla vertaa, jonka harkittua hankintaa ei koskaan kadu. Ja jos tuntuu siltä, että jokin SATHY-roduista on juuri se oikea oman lemmikin rotu niin voi olla varma, että oma lemmikki edustaa koiramaailman parhaimmistoa!


Tärkeitä tietoja SATHY-koiran hankkijalle

Kun koiranhankinta on edennyt niin pitkälle, että tuleva omistaja on varma hankinnastaan ja selvittänyt itselleen kaikki koiranomistamisen hyvät ja huonot puolet (kts. pitbull-ostajan opas, sopii luettavaksi myös muiden koirarotujen hankintaa harkitseville) on syytä teroittaa mieleen seuraavat asiat:

Kaikki SATHY ry.:n mielenkiinnon kohteena olevat koirarodut ovat puhdasrotuisia, rekisteröityjä koirarotuja. Kaikki nämä koirat ovat siis aina rekisteröityjä omissa kansainvälisissä järjestöissään.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että:

Jokaisella puhdasrotuisella jotakin ylläolevaa koirarotua edustavalla koiralla on aina rekisteritodistus ja yleensä myös erikseen hankittu sukutaulu - jos rekisteritodistus puuttuu tai se on jonkun muun yhdistyksen kuin yllämainittujen, on kyseessä mitä ilmeisimmin jonkun muun rotuinen koira (tai monirotuinen). Tämä koskee siis kaikkia suomalaisia, amerikkalaisia, venäläisiä - kaikkia - koiria.

Varoitus koiranostajille!
Huijareita liikkeellä.

Tiedossa on jo nämä tapaukset eri sathy-rotujen kohdalla:

Suomalainen trokari/pennuttaja on rekisteröinyt paperittomia koiria amerikanbulldoggiksi ja hankkinut koirille vääriä papereita. Huolestuttavaa tässä on se, että kyseinen henkilö on tietoisesti ujuttanut vääriä tietoja rekistereihin jo vuosia.

Ulkomailta on kaupiteltu koiria, jotka myyjä väittää amerikankääpiöterrieriksi mutta nämä ovat rekisteröimättömiä monirotuisia.

Suomessa on suuri määrä monirotuisia koiria, joita kaupitellaan amerikanpitbullterriereinä. Todellinen ongelma on pennuttajat, jotka aivan pokkana myyvät koirat hyväuskoisille ostajille puhdasrotuisina.

Suomeen on tiettävästi tuotu Euroopasta vanhaenglanninbulldoggeina koiria, jotka ovat jotakin aivan muuta. Samainen koirien maahantuoja yrittää aktiivisesti mustamaalata suomalaisia vanhaenglanninbulldoggeja.

POLIISIN kertomaa, lue tästä >> Klikka tästä.

Vinkkinä kaikkiin tapauksiin:
- älä ole hyväuskoinen
- amerikkalaisperäiset koirarodut ovat kotoisin Amerikasta, ei esim. Euroopasta
- jos olet epävarma kysy neuvoa yhdistykseltä tai vaikka SATHY-laatukasvattajilta, jotka neuvovat kertovat mielellään rodusta.

 

 

Suomessa myydään/ostetaan jatkuvasti monirotuisia koiria, joita hyväuskoisesti luullaan myyjän/kasvattajan sanojen mukaan puhdasrotuiseksi. Ikävä kyllä, koira ei muutu myöhemmin rotukoiraksi vaikka kuinka yrittäisi. Katso, että koiralla on paperit kunnossa ennen kuin ostat sen.

SATHY-laatukasvattaja

Kun koiranostaja harkitsee jotakin sathy-rotuista koiraa niin kotimaisista vaihtoehdoista ainoa varma ja riskitön valinta on SATHY-laatukasvattaja.
SATHY-laatukasvattaja noudattaa huomattavasti tiukempia kriteerejä kuin esimerkiksi kennelliiton kasvattajat.
Näitä ovat mm. takuu pennun terveydestä, parvo-rokotukset, kirjalliset sopimukset, vastuut koirasta jne.
Kukaan kasvattaja ei pysty lupaamaan 100 %:ti tervettä pentua mutta laatukasvattaja ottaa vastuun ja myös seisoo sanojensa takana.
Kuulostaa helpolta mutta sitä se ei ole. Useimmat koirankasvattajat eivät pysty ikinä noudattamaan SATHY-laatukasvattajasopimuksen ehtoja.
Alkujaan laatukasvattaja-käsite tuli käyttöön juuri siitä syystä, että haluttiin kitkeä pois kaikenlaiset pentutrokarit ja epämääräiset pentutehtailijat.

Lue lisää SATHY-laatukasvattajista tästä linkistä

Miten SATHY-rotuisen koiran hankinnassa tulisi edetä?

1. Selvitä itsellesi onko koiran hankkiminen ylipäätänsä järkevää.

2. Tarkastele ennakkoluulottomasti eri koirarotuja, ota roduista selvää. Kysy sellaisten ihmisten mielipiteitä, joilla on tai on ollut kyseistä rotua oleva koira. Selvitä myös itsellesi miksi haluat juuri tiettyä rotua olevan koiran - ovatko odotuksesi realistiset.

3. Jos mielenkiintosi kohteena on jokin SATHY-rotuinen koira, ota yhteyttä SATHY ry. -yhdistykseen. Yhdistyksen kautta pääset tutustumaan näihin Suomessa harvinaisiin koirarotuihin. Tämä vaihe vie pisimpään mutta rotuun kannattaa tutustua huolella. Muista, että SATHY-koirat eivät ole näyttelykoiria, näiden omistamiseen on oltava muita syitä kuin kehässä päteminen tai erikoisuuden tavoittelu. Näyttelykoirista saat lisätietoja mm. Suomen kennelliitto ry.:stä.

4. Tässä vaiheessa etsitään paras mahdollinen kasvattaja - yleensä nämä löytyvät alkuperämaasta, Yhdysvalloista. Tässä vaiheessa hosuminen kostaantuu aina. Samalla tiedustellaan tulevia pentueita, kysytään hintoja ja selvitetään maahantuonti.

5. Koira, tuleva kuljetus ja muut kulut maksetaan kasvattajalle. Koira tuodaan kentältä omaan kotiinsa. Maahantuonnin yksityiskohdat on selvitetty SATHY:n maahantuontioppaassa.


Kysymyksiä ja vastauksia

Mitä ovat mm. Keltaisessa Pörssissä myytävät koirat?
Ne ovat varmasti aivan ok koiria. Mutta, jos myytävänä olevalla koiralla ei ole ADBA, UKC, ABA, ARF tai OEBA papereita niin kyseessä ei ole pitbulli, amerikanbulldoggi, kääpiöterrieri tai vebbi vaan monirotuinen koira, jota myydään rotukoirana. Paperitonta/rekisteröimätöntä koiraa ei voi suositella, samalla hinnalla saa rekisteröidyn huippukoiran (pitti alkaen n. $250-$500, ab $500, akt $400-$600, jne.).
SATHY on selvittänyt muutamien epäselvästi rekisteröityjen koirien sukupuita ja taustoja ja tähän mennessä kaikkien koirien tausta on jäänyt lopulta osittain hämäräksi. Joskus koiran suvusta on löytynyt useita eri koirarotuja - tämä siis siitä huolimatta, että koiralla on ollut "hienot" rekisteröintitodisukset.
Älä osta sellaista koiraa, jonka myyjä väittää koiran olevan "huippuvanhemmista", tms. tämä ei kerro myytävästä koirasta mitään - kysy neuvoa SATHY ry.stä, se ei maksa mitään ja säästää suurelta murheelta.

Onko Suomessa kasvattajia? Mistä minun kannattaa ostaa?

Tämänhetkinen tilanne (2009) eri työkoiraroduilla on tämä:

Amerikanbulldoggit - Suomessa on synytynyt muutama hyvä pentue. Jos olet hankkimassa AB-koiraa, katso, että se on rekisteröity. Eestissä on ollut tarjolla muutama hyvä pentue, samoin Pietarissa. Suositeltavinta olisi hankkia koira suoraan Yhdysvalloista.

Amerikankääpiöterrierit - Suomessa on tällä hetkellä (2004) ainakin kaksi erinomaista akt-kasvattajaa. Näiden kasvattajien koirat ovat erittäin kovatasoisia maailmanlaajuisesti verrattuna. Toinen vaihtoehto on Yhdysvallat mutta ennen maahantuontia kannattaa varmistua kasvattajan koirakannasta, vaihtelu on suurta.

Amerikankarvatonterrieri - Suomeen on tuotu muutama koira ja odotettavissa on kotimainen pentue jo vuonna 2004. Ennen maahantuontia kannattaa varmistua kasvattajan koirakannasta aivan kuten akt-koirien kohdalla.

Erään suomalaisen pitbull-harrastajan toteama fakta: Paperittomien pittien omistajat kovin mielellään kertovat koiransa olevan pitbullterrieri (ehkä on, ehkä ei), ja kilometrin mittaisen sukupuun omaavan bona fide-pitin omistaja satuilee, että joo, sekarotuinen on tämä meidän hauveli.

Amerikanpitbullterrierit - Suomessa ei ole syntynyt ainuttakaan puhdasrotuista pitbullterrieripentuetta. Jos haluat amerikanpitbullterrierin niin älä osta pitbull-pentua Suomesta. Älä myöskään osta sitä Eestistä (koska siellä ei ole pitbullterriereitä) äläkä Venäjältä. Venäjällä on hyviä rekisteröityjä amerikanpitbulleja mutta ne ovat järjestään liian kalliita suomalaiselle kukkarolle, yleensä sieltä tuodaan ei-rekisteröityjä koiria, joiden jalostustausta on aina osoittautunut epäselväksi.

Vanhaenglanninbulldoggi - Suomen veb-kanta on suurentunut mukavasti ja ennen maahantuontia kannattaa kysellä kotimaiselta veb-kasvattajalta koiratilannetta. Ennen mahdollista maahantuontia kannattaa vanhaenglanninbulldoggin kyseessä ollen tehdä erittäin tarkkaa taustatutkimusta, koirarotu on edelleen verraten uusi ja vaihtelua esiintyy jonkin verran.

Vielä selvemmin - ennen pennun ostamista, kysy ensin neuvoa SATHY ry.:stä, ei maksa mitään.

Myyjä sanoo koiralla olevan ADBA, BFKC, UKC, NABA, ARF tai OEBA paperit, onko koira siis hyvä?
Yhteistä amerikanbulldoggi, kääpiöterrieri, amerikanpitbullterrieri ja vanhaenglanninbulldoggi -roduille on koiramaailmassa harvinaisen tarkka ja laadukas jalostus. Pelkän rekisteröinnin lisäksi näissä kaikissa roduissa on erittäin suuri arvo sukutaululla, joka tutkitaan taaksepäin paljon pidemmälle kuin mitä näyttelykoirien kohdalla on totuttu. Koiranostajan on syytä varata aikaa ja paneutua asiaan, SATHY ry. neuvoo maksutta koiravalinnoissa.

Onko rekisteröinti ADBA, BFKC, UKC, NABA, ARF tai OEBA:ssa tae hyvälle koiralle?
Rekisteröinti ei ole tae hyvyydestä mutta se on tae siitä, että koira on aito rotunsa edustaja. Kun kyse on pennun ostosta niin koskaan ei voi olla täysin varma laadusta. Hyvän koiran saamista auttaa tutustuminen koiran vanhempiin ja sukutauluun - vielä parempi lisätae on jos koira on linjajalostettu.

Olen harkitsemassa koiraa, jolla on vain venäläisen/saksalaisen/afrikkalaisen yhdistyksen paperit, onko se puhdasrotuinen?
Lyhyt vastaus - ei ole. Kaikki varteenotettavat venäläiset yhdistykset rekisteröivät aina koiransa ADBA, UKC, ABA, ARF tai OEBA:ssa. Jos koiralla on pelkästään venäläiset paperit niin ne ovat poikkeuksetta keksityt/väärennetyt. Jopa myyjä voi olla hyväuskoisesti siinä luulossa, että koira on puhdasrotuinen vaikka se ei sitä ole.
Venäjällä - ja muissa maissa - on paljon hyviä koirankasvattajia, jotka kasvattavat ensiluokkaisia koiria mutta isossa maassa riittää myös paljon helppoa rahaa yrittäviä.

Ovatko kaikki suomalaiset koirat rekisteröityjä?
Kaikki SATHY ry.:n tiedossa olevat puhdasrotuiset koirat ovat rekisteröityjä ADBA, BFKC, UKC, NABA, ARF tai OEBA:ssa.

Voiko paperittoman koiran rekisteröidä myöhemmin ADBA, BFKC, UKC, NABA, ARF tai OEBA:ssa?
Lyhyt vastaus - ei voi. On joitakin harvoja tapauksia, joissa SATHY ry. on pystynyt todistamaan jälkikäteen rekisteröintijärjestölle koiran olevan jostakin tietystä rekisteröidystä pentueesta ja saanut siten jälkikäteen paperit koiralle.
Vastuu koiran rekisteröinnistä on koiran kasvattajalla.


Vielä kerran

 

pitbullin pentuja

Tätä sivua ja sivun sisältöä ei saa käyttää mihinkään koira- tai koirarotuvastaiseen tarkoitukseen.
Lisätietoja http://www.sathy.fi

© 1990 - 2018 by SATHY ry.