SATHY ry. vuoden 2001 uutisia

Jos Teillä on jotakin kerrottavaa, jonka haluatte tälle sivulle niin lähettäkää viesti osoitteeseen info@sathy.fi.
Kannattaa katsoa myös vanhempia uutisia menneiltä vuosilta:
2000 uutisia, 1999 uutisia, 1998 uutisia


SUOMEEN JÄLLEEN LISÄÄ AMERIKANKÄÄPIÖTERRIEREITÄ!

Suomeen on tulossa vuoden 2002 alussa lisää pieniä amerikankääpiöterriereitä! Nyt jo on varmistunut kolmen koiran Suomeen tulo, joista ensimmäinen - Benjamin - saapuu maahamme helmikuussa 2002.


Benjamin, akt uros.


SUOMEN TUOREIN AMERIKANBULLDOGGI

Juuri sopivasti Jouluksi omaan kotiin pääsi DJ-niminen nuori amerikanbulldoggi. DJ:n vanhemmat ovat läpikäynneet huomattavan tarkat terveystarkastukset ennen pennutusta ja kaiken lisäksi molemmat vanhemmat ovat Euroopassa - ja Euroopan ulkopuolella - palkittuja valioyksilöitä. Asiasta lisää uusimmassa SATHY Uutiset -lehdessä ja ABC-tiedotteessa.

DJ-amerikanbulldoggi

Tervetuloa Suomeen, DJ!

Huippuamerikanbulldoggien invaasio Suomeen ei pääty tähän. Vuodenvaihteen tienoilla Suomeen on tulossa ensimmäinen Johnsson-linjaa oleva amerikanbulldoggi.

 


SUOMESSA TODETTU EKINOKOKKI-LOINEN

Elokuun (1.8.2000) alussa tuli voimaan maahantuotavien koirien heisimatohäätöpakko (kts. SATHY:n maahantuontiopas). Suomen tietotoimisto kertoo kuitenkin ekinokokki-loisen löytyneen Kuusamossa kaadetusta hirvestä. Loinen voi tarttua hirvestä - tai raadosta -koiriin, muihin eläimiin tai jopa ihmiseen. Ihmiselle loinen ei kuitenkaan ole vaarallinen.

Huom! J.O. kirjoittaa "Tilanne on täysin päinvastainen. Ihmisellä ekinokokkitartunta voi aiheuttaa vakavan ja pitkällisen tartunnan ja voi olla jopa hengenvaarallinen. Levitessään kunnolla maahamme loinen mullistaa mm. koko marjastus- ja sienestyskulttuurimme (mitään ei sen jälkeen kannata sydä kuumentamatta)."

Metsästys- ja muille paljon liikkuville koirille on syytä tehdä heisimatohäätö kahdesti vuodessa.


EU-alueelle tuotaville koirille rekisteröintipakko?

Valmisteilla on EU-direktiivi 2000/0221, joka koskee koirien kuljetusta EU-alueella. Direktiivin olennaisena osana on koirien tunnistemerkintäpakko.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maahantuotavat koirat on tatuoitava ja/tai mikrosirutettava. Direktiiviehdotuksesta ei ole tarkempaa tietoa (kopiot saa luettavaksi vasta myöhemmin) mutta eläinlääkintötarkastaja Sirpa Kemilä (elintarvike- ja terveysosasto/eläinten terveyden yksiköstä) osasi kertoa mm.:

- koirien maahantuonnin EU:n ulkopuolisista maista tulee vaikeutumaan huomattavasti. Kun direktiivi astuu voimaan on EU-maihin tuotaville koirille tehtävä rabies-vasta-ainetesti* (vrt. koiran vienti nyt Suomesta Ruotsiin)

- matkustavat koirat on tunnistemerkittävä, osin em. testiä varten

- koiraa ei voi tuoda alle rokotusikäisenä, joten direktiivi koskee aina tuotavaa/matkustavaa koiraa.

Vaikka asia saattaa vaikuttaa vähäpätöiseltä on direktiivin vaikutus erityisesti SATHY-rotuisiin koiriin merkittävä. Koiran tuonti monimutkaistuu ja hankaloituu, esimerkiksi Yhdysvalloista tuotava koira on rekisteröitävä (missä?), jotta sille saa tunnistemerkinnät. Koiralle on tehtävä vasta-ainetestit nykyisten eläinlääkäritarkastusten lisäksi, jne. Asian voi esittää päinvastoin - miksi amerikkalainen työkoirakasvattaja näkisi vaivan käydä läpi EU-byrokratiasodan kun saman koiran voi myydä kotimaan (USA) markkinoilla normaalein rokotuksin, yms. Jo nyt moni heittää hanskat tiskiin pelkkien monimutkaisten lentojärjestelyjen takia.

Asia on vasta alkuvaiheissaan mutta jos/kun asia etenee on meillä lopulta kallis ja monimutkainen systeemi, joka vaikeuttaa koirien tuontia/vientiä ja koiran kanssa matkustamista. Tämä puolestaan johtaa siihen, että EU:ssa olevien työkoirien kanta tulee näivettymään tuonnin ollessa kuristettuna minimiin.

Lisätietoja asiasta antaa mm. toimistosihteeri Aune Kahelin, puh. 160 3387, s-posti aune.kahelin@mmm.fi

Direktiivin suurin haitta on tietysti koirien maahantuonnin hankaloituminen mutta ikävää on myös se, jos tätä kautta muodostuu jonkinlainen koirien rekisteröintipakko. Jo nyt koirien valtakunnallista rekisteröintiä havittelevat tahot, jotka aktiivisesti yrittävät saada jonkinlaista monopoliasemaa koiraharrastuksessa (kts. rekisteri ja pakollisen rekisteröinnin pahimmat mahdolliset seuraukset).

*Mikä on rabies-vasta-ainetesti?
Kun koira rokotetaan rabiesta vastaan muodostaa koiran elimistö vasta-ainetta. Vasta-ainetestissä otetaan verikoe ja näytteestä mitataan vasta-aineen määrä. Jos vasta-ainemäärä on ylittänyt tietyn arvon on rokotus onnistunut. Vasta-ainetesti voidaan suorittaa vain tietyn ajan kuluttua rokotuksesta ja verinäytteen voi tutkia vain tietyt laboratoriot. Jotta testi olisi luotettava on eläinlääkärin toimitettava verinäyte ja jotta näyte voidaan luotettavasti yhdistää tiettyyn koiraan on koiran oltava tunnistemerkitty, tatuoitu tai koiran ihon alle on istutettava mikrosiru.


ABC-AMERIKANBULLDOGGIKLUBI

Suomessa on nyt jo sen verran hienoja amerikanbulldoggeja, että SATHY ry. on käynnistänyt amerikanbulldoggi-harrastajille aivan oman klubin, ABC-amerikanbulldoggiklubin.

Katso lisätietoja ABC-klubin omalta sivulta ja liity heti mukaan!


LIETTUAAN KOIRAKIELTO

Tarkkasilmäinen lukija löysi tiedon siitä, että Liettuaan on kyhätty melko omituinen laki, joka sallii aggressiivisen koiran pitämisen kunhan se ei ole tiettyä rotua. Jos taas kyse on tietyistä koirarodun edustajista nin sellaisenkin koiran saa pitää jos käy erityisen koiranomistajan kurssin.

Kuva leikkeestä


VANHAENGLANNINBULLDOGGIRIVIT VAHVISTUIVAT

Suomen harvinaisin bulldoggi-koirarotu, vanhaenglanninbulldoggi, sai kaivattua lisävahvistusta Atlantin takaa. Uusin tulokas on reipas nuori Meku-neito, joka hurmaa kaikki bulldoggien ystävät sisäisellä kauneudellaan! Mekun alkuperä on Yhdysvaltojen tunnetuimpia vanhaenglanninbulldoggikasvattajia, joka on niittänyt mainetta pikkutarkalla jalostustyöllään.
Suomen vanhaenglanninbulldoggit ovat kauttaaltaan maailman ehdotonta parhaimmistoa, kiitos kompromissittoman maahantuonnin ja rodulle omistautuneiden harrastajien.

Suomalaisia vanhaenglanninbulldoggeja

Vasemmalta: Tankki, Bruce ja Meku.
Kaikki pesunkestäviä suomalaisia vanhaenglanninbulldoggeja.

 


TERRILIFE-LEHTI KERTOO SATHY-KOIRISTA

Suomen Terrierijärjestö ry.:n jäsenjulkaisu, Terrilife, kertoo uusimmassa numerossaan amerikankääpiöterrieristä. Artikkelissa kerrotaan rodun historiasta, ulkonäöstä ja ominaisuuksista. Jutussa on myös tietoa Suomen amerikkalaisperäisten työkoirarotujen harrastajayhdistyksestä ja yhteystietojen avulla moni uusi akt-kiinnostunut on saanut hankittua lisätietoa. Hyvä Terrilife!


 

AMERIKANBULLDOGGI NIITTÄÄ MAINETTA

Susy-narttu näyttää mihin kaikkeen amerikanbulldoggi pystyy. Koira on taakanvedon™ Suomen-mestari ja nyt myös lyömätön agility-koira. Uusin saavutus lukuisten palkintojen joukossa on paikallinen agility-mestaruus.
Ei kannata surra jos oma bulldoggi tuntuu olevan toista maata kuin Susy. Susyn salaisuus on sen erittäin taitavat omistajat, joilla on koirankoulutuskokemusta vuosien ajalta.

Kuvat: Kirsi Piispanen


SATHY:n uusittu koiran maahantuontiopas

Työkoirat kannattaa aina hankkia asialle vihkiytyneiltä työkoirakasvattajilta, jotka noudattavat tarkkaa linjajalostusta. Useimmiten nämä sijaitsevat SATHY-koirarotujen ollessa kyseessä Yhdysvalloissa. Koiran tuonti Suomeen on helppoa varsinkin jos noudattaa SATHY:n selkeitä ohjeita maahantuonnista.
Hyvään alkuun pääsee lukemalla tarkkaan läpi
koiran maahantuontiopasta.


VICKY HEARNE POISTUNUT KESKUUDESTAMME

SATHY:n yksi kuuluisimpia amerikkalaisia yhteyksiä - vankkumaton koirien puolustaja ja kirjailija - Vicky Hearne, kuoli sairauden uuvuttamana elokuun lopulla 54-vuoden ikäisenä.

Vicky Hearnen kuuluisin kirja "Bandit: Dossier of a Dangerous Dog, HarperCollins, 1991" on tuttu monen kirjahyllystä. Suurimman työn Vicky Hearne teki puolustamalla amerikanpitbullterrierirotua mediamyllytyksen ollessa pahimmillaan, 1980-luvulla. Hearne toimi UKC:n erityisenä neuvonantajana ja auttoi työllään kumoamaan monta myyttiä ja koirarotukohtaista lakia.


AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERIT LEMMIKIT & ELÄINMAAILMA -LEHDEN ESITTELYSSÄ

Suomeen tuotetut huippu-akt-koirat esitellään uusimman Lemmikit ja eläinmaailma 6/2001 -lehden jättiartikkelissa. Amerikankääpiöterrieri-ystävälle ja reippaista työkoirista kiinnostuneille juttu on erinomaista luettavaa. Kaksi aukeamaa pitkä, runsaalla kuvituksella höystetty juttu kertoo miten juuri tähän rotuun päädyttiin, miten koirat hankittiin ja miten koirat vastaavat odotuksia (erinomaisesti!).

Lemmikit ja elainmaailma

Lemmikki- ja elainmaailma -lehti

 


SATHY EXPO 2001 - KOIRAHARRASTAJIEN JUHLAA!

Sunnuntaina 12.8.2001 kello 10 - 15 pidettiin SATHY Expo 2001 -koiratapahtuma. Paikalle saapui valtaosa Suomen amerikkalaisperäisten työkoirarotujen harrastajista ja tapahtuma oli todellinen menestys. Tällä kertaa ohjelma pyrittiin pitämään sen verran leppoisana, että koiranomistajat kerkisivät tutustumaan toisiinsa. SATHY-rotuisten koirien harrastajat näkevät toisiaan todella harvoin!

Paikalle saapui erinomainen joukko amerikanbulldoggeja, amerikankääpiöterrierejä, pitbulleja ja vanhaenglanninbulldoggeja omistajineen. Lisäksi mukana oli koko joukko koirista kiinnostuneita ja näistä roduista tietoa hankkivia.

Expon onnistumista kuvaa se, että yhdistykselle on tullut ennätysmäärä positiivista palautetta. Kiitos kaikille!

Oman jännitysmomenttinsa antoi epävakaa sää ja hetken yleisö saikin tuta kunnon sadekuuron, joka onneksi meni nopeasti ohi.

SATHY Expo 2001 -kuvakavalkaadi tästä linkistä
SATHY Expo 2001 photo gallery

Rotuesittelyjen lisäksi pidettiin näytösluonteinen suojelukoira- ja koirakoulutustapahtuma ja jännitystä antoi koirien taakanvedon viralliset Suomen-mestaruuskilpailut. Väkivahvojen amerikanbulldoggien ja amerikanpitbullterrierien kamppailussa Suomen-mestaruudet jakaantuivat seuraavanlaisesti:

Tarkempi selostus vuoden 2001 virallisista
taakanvedon Suomen-mestaruuskisoista tästä linkistä.

Koko SATHY Expo 2001 -tapahtumasta tulee tarkka selostus kuvineen seuraavassa SATHY Uutiset -lehdessä, joka on Expo-erikoispainos.


 

SUOMEEN EI TULE VALTAKUNNALLISTA KOIRAREKISTERIÄ

SATHY ry on saanut kyselyjä koiranomistajilta koskien valtakunnallista koirarekisteriä. Suomen kennelliitto ry. kertoo asiasta omassa lehdessään näin:

"...Euroopassa jo näkyvä vaatimus yhä laajempaan tunnistusmerkintään tuo mahdollisesti myös Suomessa esiin tunnistusmerkinnän piirin laajentamisen Ruotsin mallin mukaisesti. Tunnistusmerkinnän yleistyessä myös Suomen kennelliitolla lienee mahdollisuus anoa virallista asemaa valtakunnallisena koirarekisterinpitäjänä."

Tieto kuulostaa vähäjärkisen kirjoitukselta, jossa kirjoittajaan on iskenyt jonkinasteinen suuruudenhulluus. Euroopassa ei ole näkyvää vaatimusta laajempaan tunniststusmerkintään eikä rekisteröintiin. Ainoa maa, joka rekisteröi kaikki koiransa on Ruotsi.

Maa- ja metsätalousministeriön vastauskirje SATHY ry.:lle.

SATHY ry kysyi varmuuden vuoksi asiaa Suomen maa- ja metsätalousministeriöltä ja sieltä vastattiin välittömästi kirjeitse, että Suomen kennelliitto ry.:n puuhastelut ovat pelkästään yhdistyksen omia asioita - Suomeen ei ole tulossa lakisääteistä koirien rekisteröinti- tai merkintävelvollisuutta eikä Suomen kennellitto ry.:n suunnittelemaa valtakunnallisen rekisterin pitämistä ole tarpeellista edes harkita.

[On selvää, että Suomen kennelliitto haluaisi rahastaa/reksiteröidä kaikki Suomen koirat. Suomessa tulisi vuosittaisia rekisteröintejä vähintään 60 000 kappaletta (esim. 150 mk rekisteröintimaksu on jo 9 miljoonaa markkaa vuodessa). Väärää tässä on se, että Suomen kennelliitto toimii joitakin koirarotuja vastaan - eli esimerkiksi pitbullin rekisteröintirahat päätyisivät lopulta koiraa itseään vastaan.]

 


 

SUOMEN VANHAENGLANNINBULLDOGGIKANNASSA +300 % KASVU

Kesällä Suomeen saapui kaksi uutta vanhaenglanninbulldoggia. Molemmat tulivat pitkän ja monimutkaisen valinnan jälkeen ja edustavat nyt koko bulldoggimaailman terävintä kärkeä. Molemmat koirat sijoittuivat Etelä-Suomeen, ei kuitenkaan pääkaupunkiseudulle.

Kaikki Suomen vanhaenglanninbulldoggit omistajineen ovat luvanneet tulla kohta pidettäviin SATHY Expo 2001 -suurtapahtumaan.

[Expo-listätiedot tulevat postitse]

 


 

VOITTAAKO AMERIKANBULLDOGGI SUOMEN TAAKANVEDON MESTARUUDEN TÄNÄ VUONNA?

Jos on kuvan superbulldoggia uskomista niin kyllä! Kuvassa auton omistaja yrittää jarruttaa koiran vetointoa yltymästä - huonolla tuloksella!

Vuoden 2001 Taakanvedon viralliset Suomen mestaruuskilpailut pidetään SATHY Expo 2001 -suurtapahtuman yhteydessä.

Paikalle saapuu suuri osa Suomen amerikkalaisperäisistä työkoirarotukoirista - mukana ennätysmäärä harvinaisia amerikankääpiöterrierejä ja vanhaenglanninbulldoggeja.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta tulevat kohta postitse ja luultavasti myös SATHY s-postilistan kautta.

 

 


 

KOIRAT JULKISUUDESSA - OVATKO KOIRAT VAARALLISIA?

Muutamien lehtien toimittajat ovat vatvoneet kesäkuun alussa tapahtunutta kuolemaan johtanutta koirapuremaa. Vaikka viranomaiset, valtayleisö, koiranomistajat ja koiraharrasteyhdistykset eivät ole innostuneet median ylilyönneistä on toimittajien ja yksittäisten kansanedustajien toimesta esitetty ehdotuksia ja vaatimuksia kohtuuttomiin toimenpiteisiin.

Kansandeustaja Marjaana Koskisen ja Sulo Aittoniemen on vaatimukset ovat vaihdelleet suurten koirien kuonokoppapakosta koirakoulutuskieltoihin. SATHY-koirien omistajat muistavat Marjaana Koskisen kahden vuoden takaisista koiravastaisista lausunnoista (Marjaana Koskisen lausunnot voi lukea tästä linkistä).

Nämä vaatimukset ovat kohtuuttomia, tarpeettomia ja kaiken lisäksi täysin toimimattomia. Nämä vaatimukset perustuvat pelkästään myytille vaaraallisista koirista (lisää vaarallisten koirien myytistä tästä linkistä)

Koira- tai koirarotukiellot ovat turhia koska koirat eivät muodosta minkäänlaista uhkaa nyky-yhteiskunnassa - tämä on selvää kun suhteuttaa kesäkuun alun tragedian oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Koirien aiheuttamat tapaturmat ovat erittäin pieni ja marginaalinen ilmiö, eikä Suomessa (tai ulkomailla) sattuneita yksittäistapauksia analysoimalla voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Mikään koirarotu ei muodosta ihmiselle uhkaa. Edes kaikki koirarodut yhteensä eivät ole uhka tai vaara nyky-yhteiskunnassa elävälle ihmiselle, koiraharrastajalle tai sivulliselle. Varsinkaan jos asiaa vertaa todellisille mutta ikävän arkipäiväisille uhkille (lisää asiasta tästä linkistä)

Koirarotujen eroja puremisissa on yritetty selvittää mutta mitään merkittäviä eroja ei ole. Median harmiksi tarkastelussa eniten puremia aiheuttavat erittäin tavalliset lemmikkikoirat. HUOM! Jos vaarallisten puremien tilastoihin otetaan mukaan sileäkarvainen kotikissa niin se peittoaa kaikki koirarodut (tämä EI tarkoita, että kissat olisivat vaarallisia, vaan, että kyse on harvinaisista yksittäistapaturmista).

Erittäin tarkat tilastot koirien puremista tästä linkistä.

Ainoa tapa, jolla koirien aiheuttamat tapaturmat voidaan välttää on koiran omistajan tuntema vastuu. Esimerkiksi koiran koulutus on hyvä asia mutta sillä ei voida varautua kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Omistajan koulutus on koiran koulutusta tärkeämpää ja siinä ovat tärkeimmät asiat terve järki ja vastuu.

 


 

TULITERÄT AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERIT SAAPUIVAT SUOMEEN

Lauantaina, 31.3.2001, saapui Suomeen kaksi maailman ehdotonta amerikankääpiöterrierihuippua edustavaa koiranpentua - Elvira ja Extempore.

Pentujen kasvattaja on yhdysvaltojen ykköskasvattaja Margo Carter (NTFTA:n sihteeri ja varainhoitaja). Suomeen tulleet koirat ovat UKC/AKC-superkoiria ja noudattavat siten SATHY:n "kun tuot koiria tuo parasta mitä löytyy" -linjaa.

Elvira ja Extempore päätyivät molemmat Helsinkiin, kokeneen kääpiökoira-asiantuntija, Lea Pirkkalaisen hoteisiin.

Lisää AKT-asiaa tällä nettisivulla ja uusimmassa SATHY Uutiset -lehdessä.


 

TARJOLLA SUOMALAISIA AMERIKANBULLDOGGEJA

Amerikanbulldogin pentuja nyt saatavilla. Syntyneet helmikuussa 2001
Käyttölinjaisista vanhemmsita, harrastuskoiriksi, lapsirakkaita, ...
Kysy lisää!

Kennel Bulldozers, puh. 040 5125 122 tai (09) 271 2521

ab!

 


 

HYVIÄ UUTISIA HOLLANNISTA

SATHY:n rinnakkaisyhdistys Hollannista kertoo saaneensa kumottua vireillä olleen koirakieltolain. Asian eteen uhrattiin valtava työmäärä, joka onneksi tuotti tulosta maaliskuun puolivaiheilla. Hyvä Hollanti!

 

 


 

HYVIÄ UUTISIA EUROOPAN UNIONISTA

EU-komissio hylkäsi Saksan ja Hollanin lakiehdotuksen vaarallisista koirista. Laki olisi asettanut rajoituksia lehdistön ns. taistelukoiriksi kutsumille koiraroduille koko EU:n alueella. Asiaa tutkittaessa ei kuitenkaan löydetty minkäänlaista tietoa, joka puoltaisi kyseisen kaltaista lakia. Erityinen ylpeydenaihe asiassa on se, että SATHY, muutaman muun aktiivisen Eurooppalaisen yhdistyksen kanssa, on lobbannut koirakieltoja vastaan erityisen tehokkaasti ennen lakiehdotusta ja sen aikana. Asioihin voi siis vaikuttaa! Asiasta tarkemmin SATHY Uutiset -lehdessä.

 


 

HYVIÄ UUTISIA TSHEKISTÄ

Mielenosoitukset ja mediatyöskentely saivat populistiset poliitikot perääntymään. Koiraharrastajat - SATHY mukana tukemassa - saivat kattavilla faktatiedoilla näytettyä toteen, että rotukohtaisilla kielloilla ei saataisi muuta aikaiseksi kuin haittaa. Lyhyesti: Tsekeissä ei tule olemaan rotukohtaista kieltoa. Asiasta tarkemmin SATHY Uutiset -lehdessä.

 

 


 

Kannattaa katsoa myös vanhempia uutisia menneiltä vuosilta:

2000 uutisia 1999 uutisia 1998 uutisia

 

SATHY ry.:llä on myös postituslista, jonka kautta kiinnostuneille kerrotaan uusimmat uutiset ja tapahtumat sähköpostitse.
Listalle pääsee lähettämällä pyyntö osoitteeseen
info@sathy.fi.


 


Tätä sivua ja sivun sisältöä ei saa käyttää mihinkään koira- tai koirarotuvastaiseen tarkoitukseen.
Lisätietoja http://www.sathy.fi
© 1990 - 2004 SATHY
Koirien taakanveto™, Koirien voimaveto™ ja Kääpiöterriereiden tuholaistorjunta™ ovat SATHY ry.:n tavaramerkkejä.